maanantai, 30. heinäkuu 2007

taas tällainen :)


Kolmas Shettis valmistui viime viikon lopulla, tänään sain pääteltyä langat. Tuttuun tapaan tämäkin on neulottu ohuesta Pirkkalangasta, ja sitä kului jälleen n. 100g. Värit on Paulin valitsemat, annetaan huivi 90-vuotislahjaksi sen isomummolle. Toivottavasti on mieluinen.

781430.jpg

Aiju heitti mulle jo hyvän aikaa sitten haasteena meemin, jossa pyydettiin kertomaan mistä blogini nimi oikein on peräisin. Muistan, että nimi oli mulla ekana valmiina, kun aloin oman neuleblogin perustamista miettiä. Piiperryksiä kuulosti mun korvaani napakalta, vähän suloiselta, ja siihen sai mahdutettua oikeestaan kaiken käsillä tekemisen neulomisesta askarteluihin. Alunperin kun ideana oli pitää tätä vähän vähemmän neulepainotteisena. Pääasia nimessä kuitenkin oli, että se näytti ja kuulosti juuri sopivalta, minulta :)

tiistai, 10. heinäkuu 2007

ompeluja,

muttei valitettavasti kuvia yhdestäkään. Ovat nimittäin vielä osittain salaisia hääjuttuja. Tai laukku ei ole salainen, mutta kuvaan sen sitten valmiina.

Mulle ei alunperin pitänyt tulla laukkua lainkaan, kun en keksinyt sille mitään käyttöä. Pukukangasta jäi kuitenkin yli, ja muutaman viikon aikana ajatus pienestä laukusta muhi ja kehityi... kunnes eilen panin toimeksi! Nyt on laukku ja vuori ommeltu, ja menossa on kirjontavaihe. En muistanutkaan, miten hauskaa kirjominen on! Tääkin päivä kului ihan huomaamatta ketju- ja varsipistojen parissa. Huomenna pitää käydä ostamassa ohuita silmäneuloja, että saan helmet kiinnitettyä. Eiköhän tuo viimeistään loppuviikosta valmistu. Toistaiseksi oon ainakin tosi tyytyväinen.

Tällaisia sen sijaan valmistui reilut 80 kpl kohta pari viikkoa sitten: 702329.jpg

Meidän hääkutsut :) Sydämet on painettu yhdessä (siinä on molempien peukunjäljet) Paulin kanssa, kokoaminen hoidettiin liukuhihnatyönä kavereiden kanssa. Nyt nuo on jo perillä ja muutama ilmottautuminenkin on vastaanotettu. Jännää...

tiistai, 26. kesäkuu 2007

syyshuivi

Sain kuin sainkin ostettua ne vihreät pirkkalangat ennen reissuun lähtöä, ja tällainen niistä sitten tuli:

691622.jpg

Shetland triangle, lankana ohut Pirkka-lanka. Lankaa kului pikkuisen vajaat 100g, puikkoina 4 ja mallikertoja tein taas 10. Ihastuin tuohon tummanvihreän sävyyn. En oikein osaa sanoa, kummassa kuvassa väri on oikeampi, se vaihtelee aika tavalla valon määrän ja laadun mukaan. Toisinaan se näyttää jopa enemmän tumman harmaalta kuin vihreältä. Jo edellistä tällaista tehdessä mietin, että eri värinen reunus voisi näyttää hyvältä. Tähän sitten kokeilin sitä, ja olen tyytyväinen. Neuloin vaaleamman vihreällä viimeisen kerroksen ja päättelykerroksen. Piristää muuten tummaa huivia kivasti.

691627.jpg

Nyt pitäisi sitten keksiä kiva malli tuolle vaaleammalle langalle. Ehkä jotain muuta kuin kolmiohuivia tällä kertaa...

maanantai, 18. kesäkuu 2007

harmaita kuvia harmaana päivänä

Eilinen aherrus tai laiskottelu tuotti tulosta:

668848.jpg668849.jpg
         edestä                                                                                      takaa

Vauvannuttu valmistui, vain kiinnityssysteemi puuttuu :) Lankana nutussa on ihanan pehmeä Sublime extra fine merino wool, jota neuloin vyötteen suosituksesta poiketen 3 puikoilla. Malli on oma, mitat tosin kurkin valmiista ohjeista, oliskos tuo n. 60 senttinen? Lankaa kului ehkä vajaa 150g.

En oikein tahdo jaksaa tehdä montaa samanlaista kappaletta, ja jo raitojen tarkka laskeminen ja sijoittelu tuntuu joskus ylivoimaisen tylsältä. Niinpä päätin tällä kertaa neuloa raidat täysin suunnittelematta, siten kuin hyvältä tuntui ja näytti. Mielestäni lopputulos on yllättävänkin harmoninen!

Muutenkin tuo on tehty matkan varrella soveltaen ja suunnitellen. Alunperin ajattelin neuloa ihan tavallisen kietaisunutun, mutta yhtäkkiä (tuossa pääntien aloituskohdassa...) huomasin, että olin laskenut kavennukset ihan päin mäntyä.Tein siis pääntien. Toista etukappalettakin piti sitten tässä vaiheessa hieman soveltaa, pääntien epäsymmetrisyys on pääosin tarkoituksella toteutettu ;)

Tänään mulla oli tarkoitus olla asioidenhoitopäivä. Eipä sitten taida olla, ellei tuo sade tuosta edes vähän taukoa. Pauli on vielä Halikossa, joten oisin liikkeellä kävellen. Höh. Oisin mm. käynyt ostamassa ihanan vihreää ohutta Pirkkalankaa ja 4 pyöröpuikot matkaneuleeksi :(  No, lähdetään ajelemaan vasta keskiviikkona, joten huomennakin vielä ehtii. Ja hätätapauksessa vaikka sitten keskiviikkoaamuna. Tänään voin sitten tehdä kukkapaitaa. Sitä en viitti reissuun ottaa, liian paljon pieniä osia.

sunnuntai, 17. kesäkuu 2007

ahkera vai laiskiainen?


Tämä kysymys on pyörinyt mielessä siitä asti, kun kaveri totesi mun neulomisia katsellessaan että "Oletpas sä ahkera!". Hämmennyin, kun mun mielestäni neulomisessa on kyse vähän samanlaisesta asiasta kuin lukeminen. Sitä tehdään koska siitä tykätään. Toisaalta, kyllähän siinä jatkuvasti jotain valmistuukin...

666340.jpg Nyt on loma, tai oikeastaan loman vapaapäivä (=ei mitään menoja tai asioita hoidettavaksi), ja oon viettänyt aamupäivän tähän asti lähinnä neuloen. Istuskelen tässä sohvalla, selailen neuleblogeja ja neulon vauvan villatakin hihoja, enkä kyllä voi sanoa tuntevani itseäni erityisen ahkeraksi, pikemminkin laiskottelen ja rentoudun. Olisin ehkä ahkera, jos ennen neulomista olisin ainakin tiskannut ja imuroinut. Tai jos neuloisin jotain, mille oikeasti olisi tarvetta (tälle ei ole edes käyttäjää tiedossa). Tai jos neuloisin velvollisuudentuntoisesti loppuun jotain niistä muutamista (kröhöm....) neulekorin keskeneräisistä.

Miten siis on? Onko neuloja ahkeran naisen perikuva, joka ei anna käsiensä levätä joutilaina hetkeäkään, vai onko neulominen pikemminkin laiskottelua ja nauttimista? Tästä aiheesta olisi kiva kuulla muidenkin mietteitä
.